13 kesäkuuta 2016

STRATOVARIUS - Vaakuna Piknik Kouvolassa









Vietettiin lauantai-ilta Kouvolassa ja yövyttiin sympaattisessa, viime vuosituhannelle jämähtäneessä hotellissa. Syy, miksi kaksi porilaista uhmakkaasti ajoi yli 600 kilometriä viikonlopun aikana, oli tietenkin Vaakuna Piknik, kolmepäiväinen kaupunkifestari, joka kerää joitakin tunnetuimpia suomalaisia artisteja (ja paikallisia tunnettuja kasvoja) Kouvolaan. Kolmas Piknik-päivä, joka oli ainoa, johon me osallistuttiin, oli pyhitetty metallille, ja mukana oli myös Stratovarius.

Mun tähänastisen elämäni upein keikka. Muutkin esiintyjät, joihin kuului Murderdome, Sonata Arctica ja Tarja Turunen, olivat ihan viihdyttäviä, mutta odotettu Stratovariuksen veto oli kyllä illan paras. Aion kyllä hankkiutua tulevaisuudessakin bändin keikoille!

(Tapahtuman järjestelyistä; Piknik oli mukava, pieni festari, johon osallistui yllättävänkin paljon porukkaa. Jos joku on menossa ensi vuonna Kouvolaan kyseiseen tapahtumaan, kannattaa varata mukaan evästä, etenkin, jos on myös ihminen, joka ei alkoholia käytä. Juomavaihtoehdot alkoholittomina olivat naurettavan huonolaatuiset, ja olen tosi onnellinen siitä, että mulla oli repun pohjalla Smurffilimsaa ja kivennäisvettä. Muuten kokemus oli todella positiivinen!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥