Mutta niin on tullut aika kertoa pitkään suunnittelemastamme tyttöjen reissusta Tamppereen käsityömessuille. Aloittaessa nuoriyrittäjä-projektia koulussa (jota en mielelläni paljoa muistele) meille tuli Sinin ja Sattuuhan niitä-blogin Hennan kanssa puhetta reissusta Tamereelle katsomaan, hypistelemään ja inspiroitumaan.
Vaikka päivä käynnistyi aikaisin, kofeiiniyliannostuksen ja mieleisen seuran ansiosta menomatka kului mukavasti henkevien keskustelujen, omituisten aasinsiltojen, Jari Sillanpään ja tärähtäneiden selfieiden siivittäessä kilometrejä. Perillä meitä odotti sisäänkäynnillä jono, joka yllätti. Messukeskus oli auennut vain muutamaa minuuttia aikaisemmin kuin saavuimme, ja silti kukkaroita hypisteleviä mummoja, hippinuoria ja mukaan pakotettuja poikaystäviä / aviomiehiä riitti monen kymmenen metrin jonoksi asti.
Sisään päästessä kuitenkin jonotus palkittiin, eikä kymmenen euron sisäänpääsymaksukaan tuntunut ollenkaan pahalta. Inspiraatiota tuli koko rahan edestä, ideoita ja mielitekoja heräsi jo ensimmäisillä ihanilla pikkukojuilla ja vessajonossa ohitellut mummokin unohtui tyystin hypistellessä kaikkea kimaltavaa ja taianomaista. Kaamosväsymyskin tuntui kummasti väistyvän.Ihana reissu! Tietenkin päivään kuului myös ruokaa ja julkimoiden bongailua Koskikeskuksessa.
Sanoisin, että kenen tahansa kannattaa jonain päivänä lähteä käsityömessuille. Olet kokemusta, ideoita ja inspistä rikkaampi etkä varmasti kadu, että lähdit.
Kiitokset siis seurasta! Täytyy ottaa taas uusiksi :)
Uuuhh!! mahtavaa runoilua ja tosi kivoja kuvia iitaaah! :) Mäki jopa näytän ihmiseltä :;D
VastaaPoista