Mun äidillä on aina, AINA, ollut tapana sanoa, että reviiri suurenee ihmisen vanhetessa. Lapsena ajatus lähinnä nauratti ja kummastutti, mutta nykyisin siinä onkin hiukkasen enemmän järkeä. Kodin sijainti muuttuu, sen käsite laajenee, se jaetaan eri ihmisten kanssa ja yhtäkkiä koti ei olekaan enää paikka, vaan se on ihminen, eikä tämän ihmisen kanssa tunnu ollenkaan pahalta lähteä hieman vieraaseenkin ympäristöön.
Oma reviirini on ollut oikeassa mullistuksessa kuluneen puolen vuoden aikana. Mun lapsuudestani tutut nurmikentät, rappukäytävät ja graffitein sotketut leikkipuistot on vaihtuneet junan ääniin, sorateihin ja mitä kauniimpiin pikkupihoihin joita saa kurkistella aidanraosta kauppareissulla.
Millainenkohan mun reviirini mahtaa olla kymmenen vuoden päästä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥