12 kesäkuuta 2014

Raporttia

Tänään on näitä päiviä, kun juttujen aloittaaminen
tuntuu aivan ylitsepääsemättömän raskaalta. Pit-
kien yöunien jälkeen aamu käynnistyi varsin mu-
kavasti, mutta aamupalan, hetken makoilun ja
ovenraosta kuiskuteltujen työpäivätoivotusten jäl-
keen rojahdin takaisin sängyn pohjalle, vedin pei-
ton korviin ja lähdin kartoittamaan internetin ih-
meellistä maailmaa.

Ehkäpä maailman huonoin päätös. Pääsin läh-
temään lämpimästä, kotoisesta luolastani vasta
iltapäivän puolella.

Kesäloma on sotkenut rutiinini. Viikot kuluvat
kymmenen päivän rupeamina, ja olen yrittänyt
epätoivoisesti saada aikaani kulutettua odotel-
lessani toista takaisin töistä. Onneksi salilla
käynti ja satunnaiset projektit piristävät päivää
ja saavat ajan kulumaan hieman nopeammin.



Bloginpitoon ja päivittelyyn olisi tietenkin ollut
 aikaa, mutta muuttohässäkän ja omien tava-
roiden kahden säilytysosoitteen takia kuvien
siirtäminen koneelle ja muutenkin omien ohjel-
mien käyttö on hieman hidastunut. Kyllähän se
tästä jälleen pyörähtä käyntiin.

Aiheita kirjoittamiselle olisi löytynyt vaikka mil-
lä mitalla. Olen aikonut intoilla poikaystäväni
ostamasta, perinteisestä "moodringistä", joka
vaihtaa väriään ruumiinlämmön mukaan.


Olisin halunnut kartoittaa uusia löytöjä lähiym-
päristöstä.


Aioin myös jakaa viimeyön tukahdutetut
hymyt, kun J sateesta ja kylmästä huoli-
matta lähti ulos katsomaan, oliko pihakei-
nuun kuivattelemaan tullut kissa hellyyden
 tai yöpaikan tarpeessa.

Unohtamatta tietenkään epämääräisiä
yrityksiäni keittiön puolella.

... Voi taivas. Mihinhän tämäkin kesä
johtaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥