21 huhtikuuta 2021

Mun top 3 luontokohdetta koronakesään

Hei, arvon karvaturrit, pitkästä aikaa! Mä muotoilin jo valmiiksi tilannepäivitys-postauksen, jossa vähän angstasin tämän vuoden mukana tulleita hankaluuksia ja kerroin kuulumisia, mutta siitä ei vaan tullut kiinnostava. Niimpä halusin ottaa tämän postausaiheen käsittelyyn, joka on ollut mun takaraivossani pitkän aikaa: 

Tänään kerron teille mun kolmesta lempiluontokohteesta, jotka on ehdottomasti näkemisen arvoisia, erityisesti näin koronakesällä, kun rajoitteet voivat pamahtaa päälle hetkenä minä hyvänsä. Onneksi siitä huolimatta ulkoilu on kokoontumisrajoitustenkin aikana ok, ja turvavälejä noudattamalla, käsihygieniasta huolehtimalla ja isoja ihmisjoukkoja vältellen vierailu kansallispuistoissa ja muissa luontokohteissa on kohtalaisen turvallista.

Helvetinjärven kansallispuisto
Helvetinjärvi sijaitsee Pirkanmaalla Ruoveden kunnassa, ja se on melko tunnettu kansallispuisto, jonka suosio on noussut koronan aikana jonkin verran. Helvetinjärvi soveltuu sekä lyhyelle päiväretkelle että yön yli patikalle. Helvetinjärven kansallispuiston alueella on hyvin huollettuja käymälöitä, leiriytymispaikkoja ja taukopaikkoja.

Me käytiin Helvetinjärvellä viime kesänä telttailemassa, ja reissu oli tosi hieno. Alueen maastossa on tosi isoja korkeuseroja, mutta sinne on rakennettu paljon portaita kulkemista helpottamaan. Varoituksen sanana täytyy sanoa se, että viime vuonna kansallispuistoa terroroi vihainen viirupöllö. Tilanne on ilmeisesti jo rauhoittunut ja tälle vuodelle ei ole tietääkseni raportoitu uusia pöllöhyökkäyksiä. Tämä kannattaa kuitenkin pitää mielessä, jos kansallispuistossa kulkee ja bongaa siellä kiukkuisen pöllön.



Pirunvuori
Pirunvuori oli yllättävä tapaus. Se sijaitsee Sastamalassa, ja se sopii sekä aikuisille reippailijoille että lapsiperheille ja lapsenmielisille, sillä alueelle on rakennettu peikkovuori-niminen elämyspuisto. Pirunvuorelta löytyy myös Emil Danielssonin 1906 ilman nykyaikaisia työkaluja rakentama erämaa-ateljee, joka tunnetaan Kivilinnana. Pirunvuorella on siis paljon nähtävää!

Meidän viimevuotisen Pirunvuori-visiitin kohokohta oli Pirunluolan luona käyminen. Se on suuri luolamuodostelma, joka on vanhaan aikaan tunnettu pirun asuinpaikkana. Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka!



Joutsijärven retkeilyalue
Joutsijärvellä käytiin pari kertaa 2019, ja se on kyllä erittäin hieno mesta! Se sijaitsee Kullaalla, ja Joutsijärven kiertävä reitti on yli 27 kilometriä pitkä. Sieltä siis löytyy kuljettavaa vähän kokeneemmallekin vaeltajalle, mutta myös tällainen vähemmän kokenut reppureissaaja löytää sieltä varmasti itselleen sopivan reitin. 

Alueella on paljon taukopaikkoja ja autiotupia, ja me yövyttiin yksi yö Sisälmystenlahden autiotuvalla. Autiotupa oli hyvässä kunnossa ja sen läheisyydessä oli siisti huussi. Tää yöpyminen oli tosi tervetullut eka kokemus yön yli kestävälle luontoretkelle.



Näiden kohteiden lisäksi haluan suositella teille sitä, että tutustutte omiin paikallisiin luontokohteisiinne. Paikalliset pirunpesät, suot, lähteet ja muut normipuistosta poikkeavat paikat on aina mielenkiintoisia, ja Suomessa niitä tuntuu löytyvän lähes joka kaupungista. Porin läheisyydessä on esimerkiksi Lytylän pirunpesä, Isonevan suo ja Jämijärven Uhrilähde, jotka ovat kaikki joka kesän must see -juttuja. Myös ilta kaupungin ylläpitämällä nuotiopaikalla luonnon helmassa piristää korona-arkea.

Mikä on sun lempiluontokohde? Minkä luontokohteen haluaisit joskus nähdä? Olisi ihana kuulla teidän kokemuksia ja fiiliksiä!



4 kommenttia:

  1. Näissä täytyy kyllä vierailla itekin kesäloman aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus sai reissujalan vipattamaan! :D

      Poista
  2. Kivoja vinkkejä! Peikko- ja piruhommat kuulostaa tosi hauskoilta ja minun kaltainen lähinnä kaupungeissa elänyt ihminen arvostaa tosi paljon sitä, että luontokohde on helposti lähestyttävä, ei mikään HC-patikkaretki. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noi HC-patikkaretket on myös mulla "ei ehkä tänne" -listalla, kun mulla on vanha polvivamma. Aina luontoon lähtiessä vähän kuumottaa, pääseeko metsästä takaisin sivistykseen, jos polvi muljahtaa kesken kaiken sijoiltaan :D

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥