Kesäloma on nyt virallisesti ohi ja tänään suuntaan Turkuun koulun preppauspäivään. Täytyy kyllä sanoa, että lomalta palatessa inspiraatio on iskenyt. Kovaa.
Mulle on muodostunut tapa, että jos hommia ei juurikaan ole tai jokin homma tökkii erityisen kovaa, lueskelen hetken blogeja. Ajatusten totaalinen irrottaminen tekee visuaalisten työtehtävien aikana tosi hyvää, ja jo viiden minuutin tauko voi paljastaa hommasta asioita, joille sokeutui työtä tehdessä. Kirjoitusvirheitä, epäsopivia värejä ja toimimatonta asettelua ei välttämättä edes tajua, jos ne ovat ainoita asioita, joita tuijottaa ruudulla koko päivän. Eilen aamulla toimiston ollessa kovin hiljainen, luin portfolion tekemisen ohella seuraamiani blogeja ensi kertaa yli kuukauteen, ja tuntui älyttömän hyvältä palata niiden pariin.
On todella vaikea uskoa, että joku voisi inspiroitua bloggaamiseen ilman, että lukee toisia blogeja. Mulla ei ainakaan kulje ajatus laisinkaan, ellen näe, mitä muut sisällöntuottajat tekevät. Lueskelin todella sekalaisia kirjoituksia, ja hoksasin omasta elämästäni sellaisia aiheita, joista en ole vielä juurikaan puhunut.
Tulossa on siis jonkin verran juttua häistä (OMG), alanvaihdosta, Youtubesta ja editoinnin opiskelusta. Aikataulua en vielä lyö lukkoon, mutta lähiviikkoina sisältöä on toivottavasti tulossa koko kesän kestäneen hiljaisuuden edestä.
Tuntuu hyvältä palata. Mitä teille kuuluu?
Mä olen myös vasta palailemassa, tässä on ollut sairastamista ja kesälomareissua ja vetämättömyyttä.
VastaaPoistaIkävä kuulla että oot ollut kipeenä! Meilläkin sairastettiin ensimmäinen lomaviikko, sitä tuntuu olevan paljon liikkeellä.
PoistaKesällä tuli kieltämättä todella laiskasti luettua blogeja, nyt taas uudella innolla lueskelen mitä muille kuuluu ja saan samalla inspiraatiota omaan tekemiseen. Tulevia postauksiasi jo kovin odottelen ;)
VastaaPoistaKiva kuulla, etten ole ainut, kenellä on mennyt blogien lukeminen retuperälle näin kesällä :D
Poista