Pieni kurkistus meidän viikko sitten tehtyyn Eden-reissuun, johon liittyvän postauksen kirjoittelu on viivästynyt sekoilevan tietokoneen ja kiireiden takia.
Reissu meni ihanasti, kuten meidän reissuilla on tapanakin mennä. Ensimmäiseen päivään mahtui pikainen Ikea pysähdys ja lihapullat, Nokialla olevan Edenin 80-luvulle jämähtänyt, mutta silti aivan valloittava, hotellimajoitus ja kylpylä, myöhäisillan pizza ja paljon naurua. Toisena päivänä navigointihäiriöistä huolimatta onnistuttiin löyttämään tiemme Tampereen keskustaan. Se on kyllä joka kerta ihanan tuttu mutta silti todella vieras kaupunki. Tampere tervehti meitä heti narsisseilla ja tulppaaneilla, ja ihmisten ystävällisyys oli aivan eri sfääreissä kuin kotikaupungissa.
Mukaan tarttui pienenpieniä heräteostoksia, ikeakrääsää, onnenkivi ja valtavasti valokuvia. Aurinkokin antoi meille kauan odotettua valohoitoa ekan päivän tihuttelusta huolimatta, ja mikään ei olisi voinut mennä yhtään enempää nappiin.
Silti pari päivää kun on liikenteessä on ihana palata kotiin, kellahtaa omaan sänkyyn ja kääriytyä omiin lakanoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥