Meidän häät olivat viikko sitten lauantaina. Mun päiväni starttasi aamulla puoli 7 kampauksen ja meikin merkeissä, ja aamupäivä menikin vauhdikkaasti kaasoni seurassa kampaajan penkissä istuen. Ilmassa oli suuren juhlapäivän tuntua, ja pieni Tigeristä ostettu käsituuletin oli kovassa käytössä. Päivän lämpötila oli noin 30 astetta, sää oli puolipilvinen ja tuulinen, ja kun saatiin itsemme valmiiksi, lähdettiin hiljalleen ajelemaan kohti Noormarkun työväentaloa, jossa kokoonnuttiin bestmanien, morsiusneidon ja mun vanhempieni kanssa hiukan ennen juhlan virallista alkua. Ja tietenkin sulhanenkin oli löytänyt tiensä paikalle.
Kun muut hoitivat viime hetken valmisteluja, me Juhan kanssa valmistauduttiin henkisesti hääkirkkoon. Otettiin päivän ensimmäisiä potretteja meidän valokuvaajan Milla Grönmanin kanssa työväentalon pihassa, ja päästiin sopivasti juhlafiiliksiin. Kaikki postauksen kuvat ovat hänen käsialaansa, kahta lukuunottamatta. Ne on merkitty kuvan alla olevalla linkillä.
Superkestävän hääkampaukseni teki Söörmarkun kampaamo Pinni, meikin Porissa KauneusSali, ja seppeleet, hääkimpun ja heittokimpun valmisti huippulahjakas mestarifloristiopiskelija Josefiina, joka on töissä Kukka-Ulvilassa.
© Maarit Laakkonen
Virallinen osuus juhlasta alkoi Noormarkun kirkossa kello 15.00.
Hääkirkko oli hämmentävän jännittävä kokemus. Me Juhan kanssa naurettiin ihan viime metreille asti, että ei kyllä yhtään jännitä, mutta auta armias, kun häämarssi alkoi pauhata, niin kauhea tärinä iski. Mulla onneksi oli saattaja, joten pahin jännitys hiukan helpotti kirkon käytävää kävellessä isän käsiposkessa.
Vihkitoimitus meni ohi tosi nopeasti, muistaakseni joku osasi kertoa, ettei se kestänyt paljoakaan varttia pidempään. Kun me marssittiin pois alttarilta, meidän oli tarkoitus pujahtaa morsiushuoneeseen odottamaan, että kaikki muut pääsisivät ennen meitä pihalle. Me sitten reteästi poikettiin väärää käytävää pitkin, ja luikittiinkin takaisin väkijoukon eteen, kun tajuttiin, että oltiin erehdytty paikasta. Hihityksen määrää on vaikea edes kuvailla.
Kun tästä oltiin selvitty, hyppelihdittiin autolle saippuakuplien saattelemana. Hääautona meillä oli mun Lada Samara. Juha nauroi, että tuon äskeisen mokan jälkeen tästä puuttuu vain se, että auto ei lähtisi käyntiin, ja että joku häävieraista joutuisi meidät hinaamaan juhlapaikalle. Manauksista huolimatta mun veli, joka toimi sen päivän meidän hovikuskina, sai auton startattua, ja lähdettiin heittämään pientä rundia ennen kuin saavuttaisiin hääpaikalle.
Juhlasalin koristus onnistui paremmin, kuin osasin odottaa. Meillä oli pöydissä puukiekkoja, kiviä, käpyjä, lasipurkkeja, luonnonkukkia ja kynttilöitä. Pöytänumerot ja nimikyltit tein meidän keräämistä kivistä. Ihanaa oli, että jokaisen pöydän järjestys oli uniikki, koska kaikki kivet olivat erilaisia, ja koska pulloja ja purkkeja ollaan keräilty itse randomisti tyhjenevistä puteleista, eikä esimerkiksi ostettu Ikeasta kaikkiin pöytiin mätsääviä.
Häitä varten me oltiin valmisteltu omat soittolistat, jotka soivat koko häiden ajan. Ruokailua ja ohjelmaa varten luodulta soittolistalta löytyi Juhan ja mun lempiartisteja, esim Stratovariusta ja Florence and the machinea, mutta niiden vastapainoksi perinteisempiä häälauluja, muumitunnareita, röllibiisejä ja Värttinän nykykansanmusiikkia.
Vaikka kuinka yritettiin vältellä perinteitä, me päädyttiin yllättävänkin perinteiseen hääkaavaan; kun saavuttiin juhlapaikalle, pidettiin perinteinen "onnittelukierros", jossa saatiin kätellä tai halata kaikki meidän vieraat, ja vaihtaa muutama sana ennen muuta ohjelmaa. Tämä oli mun mielestä ihana ohjelmanumero, koska sai oikeasti katsoa jokaista vierasta silmiin ja kiittää siitä, kun hän oli tullut paikalle. Loppuilta oli sen verran kiireinen, että ihan kaikkien kanssa ei ehtinyt olemaan kunnolla puheissa.
Alkumaljoina meillä oli Avivan kuoharia, joka jaettiin häävieraille onnittelukierroksen aikana. Morsiusneito piti lyhyen maljapuheen, nostettiin maljat ja mä ilmoitin häävieraille, että ruoka olisi pian katettuna, pyysin ihmisiä kirjoittamaan vieraskirjana toimivaan aikakapseliin, ja infosin nopeasti ihmisiä salatehtävä-pelistä, joka oli melkein koko juhlan ajan pelattavissa.
Ohjelmaa häissä oli maltillisesti. Ruokailun ja hääkakun välissä pidettiin pieni tietokilpailu meidän parisuhteeseen liittyen, vedettiin perinteinen MORSIAN VS SULHANEN -peli, ja ihmiset saivat tutustua toisiinsa, tehdä salatehtäviä ja vaihtaa kuulumisia.
Joihinkin yksittäisiin ohjelmanumeroihin palaan vielä tarkemmin erillisissä postauksissa, mutta jos jokin peli tai ohjemanumero kiinnostaa erityisesti, laita vain kysymyksesi kommenttiboksiin!
© Maarit Laakkonen
Hääkakku oli aivan upea, ja se oli hyvää! Oon tosi onnellinen, että meidän catering sai mun tekemäni kakkukoristeen pysymään pystyssä. Se oli aika tuhtia muovia, jonka mun isä leikkasi muotoonsa, ja jonka mä päällystin kuviokalvolla ja maalilla. Viedessäni sen cateringillemme, he hiukan mietiskelivät, pysyisikö se painonsa takia pystyssä. Kakku oli onneksi sen verran tiivis, että se pysyi tukevasti pystyssä ilman lisätukea.
Kakun jälkeen meillä oli vuorossa puheet, jotka olivatkin sen päivän liikuttavin ohjelmanumero. Perinteisen morsiamenryöstön sijasta meidän järjestäjäpoppoo oli järjestänyt meille tosi hauskan ja yllättävän sulhasenryöstön, joka tuli just sopivasti puheiden jälkeen. Mun tehtäväni oli hahmotella Juhasta kuva WANTED-julisteeseen, ja mun vanhemmat joutuivat kirjoittamaan ilmoitukseen sopivan tekstin annetuista sanoista.
Ohjelmaan liittyen mun on pakko kiittää mun kaasoani, joka hoiti päivän aikataulutuksen, juonsi kaikki ohjelmat, oli oikeasti supersupliikki juhlaemäntä ja joka piti mun pakkani kasassa koko päivän. Kiitos, Anniina ♥
Täytä se mikä on tyhjä, tyhjennä se mikä on täynnä ja raavi sieltä mistä kutittaa.
Loppuehtoo menikin sitten rennon puuhailun merkeissä. Me tanssittiin ensitanssi, jonka kappaleena meillä oli Ed Sheeranin Perfect, ja sen jälkeen jätettiin paritanssille sopiva soittolista soimaan, jos joku innostuisi laittamaan jalalla koreasti. Muksut innostui saippuakuplista, sulhanen ja bestmanit vetelivät pihalla paksuja sikareita, meidän hääauto keräsi nojailijoita yllättävänkin paljon, ja kaikki tuntuivat viihtyvän.
Myöhäisillasta laitettiin soimaan meidän joraus-lista, mistä löytyi tämän hetken kovinta suomipoppia, 2000-luvun tanssimusaa, LMFAO:ta, Rölliä, Michael Jacksonia ja muita huikeita kappaleita. Kun valtaosa vieraista oli lähtenyt, meillä oli pienen porukan superöveritanssibileet, jotka kestivät puoleen yöhön. Koko päivä oli paketissa aamu kahdelta, ja ampaistiin meidän hovikuskin avustuksella hakemaan Mevlanasta kebabbia, hiukan hienommin pukeutuneina.
Aivan täydellinen päivä, ja täydellinen seura! Tätä onnistuneempaa hääpäivää saa etsiä, ja ollaan molemmat tosi onnellisia siitä, miten hyvin kaikki meni.
Kiitos siis kaikille, jotka olitte meidän kanssa tätä päivää juhlimassa, ja kiitos teille, jotka autoitte meitä tämän juhlapäivän järjestämään ♥
Häälahjana meidän valokuvaaja Milla teki meidän tärkeästä päivästä ihan huikean häävideon, joka tuli meille täytenä yllätyksenä. Ei edes tiedetty, että Milla videoi meidän häissä, vaan ajateltiin hänen ottavan ainoastaan kuvia. Tämä oli siis täydellinen yllätys, ja ihanaa nähdä häistä myös videomateriaalia. Kiitos, Milla ♥
Voi miten ihanat häät teillä on olleet! Ja ootte jotenkin ihan super suloinen pari :D <3 Haluan kuulla teidän häistä mm. kaiken, mutta erityisesti kiinnostelee ehkä nuo koristeet. Kiva tosiaan, kun jokainen maljakko yms. ei ole vain sitä identtistä Ikeaa ja ootte oikeasti olleet kekseliäitä kotistusten kanssa. Salatehtävistä olisi myös hauska kuulla lisää!
VastaaPoistaKiitos, oli kyllä aivan täydellinen päivä! ♥ Tänne blogiin on tulossa aika paljonkin juttua häistä vielä erillisissä postauksissa, ja erityisesti salatehtäviä koskeva postaus on tulossa pian! :) Noiden lasipurkkien kerääminen oli kyllä aikamoinen rupeama, mutta onneksi meillä oli paljon apua.
PoistaOnnea teille <3 Ihania kuvia ja aivan mahtava tyyli sulla!
VastaaPoistaIlona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi
Kiitos! ♥
PoistaAivan ihanat häät, ihania kuvia sekä video, voi että. Jotenkin ootte osanneet miettiä kaikkea ja ootte keksineet aivan ihania ja persoonallisia juttuja, mutta silti vaikuttaa siltä että juhlat on olleet tosi rennot ja kivat. Kiinnostaisi tietää esim. öö ihan kaikki 😅 mutta ehkä erityisesti toi salatehtävä jäi mietityttämään että mikä se ylipäätän oli. Kiinnostaa kuulla myös kaikki koristelusta, puvuista jne. Oon vähän tällanen salanen hääfani.
VastaaPoistaNiin hei ja aivan valtavasti onnea teille! ❤️ Ootte supersöpöjä.
Ihana kuulla, että meidän tavoite rennoista juhlista välittyi! :D Ja kiitos! Salatehtävistä voin kertoa nyt sen verran, että ne ovat pieniä sosiaalisia tehtäviä, joita eniten suorittanut sai meidän häissä pienen palkinnon. Lähipäivinä on tulossa mun listaus onnistuneimmista salatehtävistä, mitä meidän häissä suoritettiin! :)
Poista- Eikä! Siis aivan ihanat häät teillä! Mahtavia kuvia ja aivan mahottoman herttanen hääpari <3. Hirmuisesti onnea!
VastaaPoistaIso kiitos! Meillä oli kyllä tosi onnistunut hääpäivä ♥
PoistaWau, kuulostaa ihanalta ja onnistuneelta päivältä! Onnittelut teille 🖤 häät e varsinaisesti kuulu kategorioihin, joista yleensä luen, mutta juuri tämänlaisia persoonallisia, aitoja ja maanläheisiä stooreja ja postauksia on mukava lukea, tämmösistä tulee niin hyvä mieli! Kuvat on ihania myöskin!
VastaaPoistaKiva kuulla, ja kiitos! ♥ Hauskaahan meidän häissä on se, että Juha on se meidän romantikko, ja mä olin se, joka ei ikinä uskonut menevänsä naimisiin. Kaasonikin muistutti mua polttareissa, että olen joskus peruskoulussa kirjoittanut ruutupaperille, etten ikinä menisi naimisiin. Ehkä siksikin meidän häät olivat näin rennot ja maanläheiset, eikä otettu niistä liikaa stressiä :)
PoistaSiis aivan uskomattoman ihanaa ja kaunista! Ja hellyyttävä tuo mökyööli, paras! :-) Ihan hirmuisesti onnea!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaOnnea paljon tuoreelle avioparille! Todella kauniit ja persoonallisen näköiset häät, sydän sulaa kaikille koristeille ja rakkaudelle, joka kuvista välittyy.
VastaaPoistaItseänikin jäi kiinnostamaan tuo Aikuisten salatehtävä-leikki, en ole koskaan kuullutkaan vastaavasta! :D
Kiitos paljon! ♥ Salatehtäväpostaus on tulossa lähipäivinä, hauska kuulla, että se kiinnostaa :)
PoistaEn malta odottaa salatehtävä-postausta!!! Ihanan näköset häät ja kaikki koristeet ja muut ��
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista