#how_to; persoonallisuutta ja ekologisuutta paketointiin

Vaikka kierrätys ja luonnonläheisyys ovat nykyisin kovia sanoja, musta on tyhmää yrittää miettiä lahjan antamista ekologisuuden kannalta. Jos nappaa jollekin synttärilahjan kirpputorilta, se mun mielestä osoittaa hieman sitä, ettei lahjan antaja ole valmis panostamaan suunnittelutyöhön. (Paitsi tietenkin, jos käy ihan tajuttoman hyvä MUNKKI, ja ennalta suunniteltu lahja komeilee kirppispöydällä hyväkuntoisena ja huokean hintaisena. Niin hyvää tuuria mulle ei tähän ikään mennessä ole vielä sattunut.)

Joten miten voisi yhdistää ekologisuuden lahjan antamiseen?

Mulle tarttuu kaikennäköisiä ilmaislehtiä mukaan kulkiessani maailmalla, ja aika harvoin edes tiedän, minkä aiheen lehti lyttääntyy reppuni pohjalle. Joskus nappaamani lehdet ovat poliittisia kannanottoja tai ruotsinkielisiä, ja sekös vasta kotiin päästessä harmittaakin. Kuitenkin mä otin ystävästäni vaikutteita ja ajattelin kehittää näille muutakin käyttöarvoa kuin kierrätyspapereihin keräämisen.

Persoonallinen, näyttävä paketti joka muuten sopii kuin nenä päähän ajan henkeen! Aika useita lahjapapereitahan ei saa edes laittaa paperikierrätykseen milloin minkäkin pinnoitteen takia. Ja jos haluaa viedä ekologisuuden astetta pidemmälle, lahjan voi aika usein ostaa luomuna tai reilun kaupan tuotteena. Kannattaa kokeilla, näin tyytyväinen en ole ollut oikein koskaan tekemääni pakettiin!

Testissä Polar A360

Tarvitseeko omaa aktiivisuutta seurata joka päivä mittarilla? Olen käyttänyt aktiivisuus(/fitness)rannekettani nyt kuukauden ajan, ja täytyy sanoa, että sitä kannattaa ainakin kokeilla! Olen aivan käsittämättömän tyytyväinen tähän kapistukseen, jonka Juha osti mulle synttärilahjaksi. Mulla on siis Polarin A360 -ranneke, joka oli melko hintava, mutta huomattavasti monipuolisempi kuin monet halvemmat aktiivisuusmittarit.

Millaista on elää aktiivisuusrannekkeen kanssa? Onko siitä mitään hyötyä?

Mittari ei pelkästään laske askeleita, vaan pitää kirjaa jatkuvasti sykkeestä, unenlaadusta ja monesta muusta seikasta, josta on hyötyä ihmiselle, joka yrittää lisätä päivittäistä aktiivisuuttaan. Mittari asettaa jokaiselle päivälle tavoitteen, ja täytyy myöntää, että ekana viikkona oli hyvä, jos sain täyteen edes 30 % siitä, mitä multa odotettiin. Oma rannekkeeni seuraa istumatyötä tekevälle suunniteltua päiväohjelmaa, jonka tavoite nykyisin tulee täyteen reilusta seitsemästätuhannesta askeleesta tai tunnin tehokkaasta kuntosalitreenistä.

Vaikka alkuun olikin hieman tahmeaa, jo viime viikolla keskimäärin pääsin 106 % päivälukemaan. Eikä se vaadi paljoa, vain pieniä arkisia valintoja. Toisena päivänä ehtii liikkua vähemmän kuin toisena, mutta sekin on ookoo, kunhan vain viikon keskiarvo menee lähemmäs saavutettua tavoitetta. Ja se on ihan parasta, kun lenkin jälkeen ranneke tärisee ja ilmoittaa päivän tavoitteen tulleen täyteen!

Työajalla ranneke kannustaa jaloittelemaan tunnin välein, ja merkkaa passiivisuusleiman, jos kehotusta ei kuunnellut. Se herättelee tajuamaan, kuinka pitkiä aikoja oikeasti pystyy vain istumaan paikallaan. Jos tiedät etukäteen, että päivän aikana tavoite ei tule täyteen, voit ainakin vältellä passiivisuusleimoja.

Ja mikä ihaninta, omaa kehitystä on helppo seurata puhelimella ja tietokoneella. Laitteessa on aika hyvä akku ja muutaman päivän mittainen muisti, joten sitä ei tarvitse päivittäin laittaa lataukseen tai siirtää tietoja Polarin järjestelmään.

Mä olen ihan koukussa tähän, ja ranneke tuo jokaiseen päivään sellaista sisältöä, mitä niissä ei aiemmin ole välttämättä ollut. Päivän askareista tulee peli, jonka voittaa, kun 100 % tulee täyteen. Yleinen arvosana kapistukselle on täysi 5/5.

banaania, nykytaidetta ja Turku ►►

Mä olen oppisopimuskuvioiden takia pistäytynyt aika-ajoin Turussa lähiopetuspäivissä. En ole ikinä reissannut yksin, ja on jännää, miten eri tavalla reissuun asennoituu, kun onkin huolehdittava vain itsestään ja omista kulkemisistaan. Se on erinomainen tapa tutustua itseensä ja vieraaseen kaupunkiin, ja olen oppinut hirveästi näiden seitsemäntoistatuntisten reissupäivien aikana. (Esimerkiksi sen, että banaanit ovat parasta reissuevästä.)

Yllättävin uusi tieto on, että turkulaisilla tuntuu aina olevan kiire. Ihmiset paahtavat eteenpäin ohituskaistalla sekä autolla että jalkeilla, ja tällainen hitaanpuoleinen, aikaansa kuluttava porilainen reissaaja jää useimmiten jalkoihin. Lisäksi musta tuntuu, että kaikki turkulaiset ovat kellon ympäri tyylikkäitä. Oli kyseessä ojan pohjalta herännyt juoppo tai uraa uurtava toimistohirmu kireän nutturan kanssa.

Lisäksi yksin kulkiessa uusien asioiden kokeilu on hirveän vaikeaa. Se tuli oikeasti hirveänä yllätyksenä! Luulisi, kun ei tarvitse kysellä keneltäkään mielipiteitä matkakohteista, tulisi tehtyä rohkeampia päätöksiä mutta ei. Samat ruokapaikat, samat eväät, samat tavat kuluttaa aikaa ennen paluubussia. Siksi asetin tavoitteekseni käydä joka reissulla jossain uudessa paikassa. Perjantaina kävin Turun historian ja nykytaiteen museossa, enkä kyllä pettynyt päätöksestäni.

Onko sulla hyviä vinkkejä siitä, mitä Turussa on ihan pakko nähdä?

Valmistujaisjuhlakutsut

Mun innostus tuleviin valmistujaisjuhliin (joita vietän muodikkaasti puoli vuotta myöhässä,) alkoi siitä, kun tajusin, että saan ihan itse omilla kätösilläni suunnitella juhliin kutsut. Niin monta kertaa olen satunnaisille sukulaisille joutunut selittämään, mitä olen opiskellut (jota käsittelevä postaus löytyy btw täältä), ja nyt voin korrektisti esittää, että hei, tällaisten juttujen tekemistä mä opiskelin.

Tein alustavan pohjasuunnitelman nopsasti töissä ja viilasin suunnitelman kuntoon koululla valmistumisen jälkeen. On hyvä, kun lupautuu valmistuneena mennä puhumaan "innostuneille" yseille omasta alasta, niin saa kiitokseksi lainata koulun ohjelmia ja tulostimia. Ja tässä jonkin ajan sisällä on tullut huomattua, että jos oikeasti tarvitset jotakin, Nakkilan opettajat eivät jätä edes lähteneitä opiskelijoita pulaan. Tätä on se verkostoituminen!

Itse kutsukortin lopputulokseen olen aika tyytyväinen. Oli jokseenkin vaikea kytkeä aivot takaisin printtigrafiikkaan, kun töissä teen pääpainoitteisesti telkkari- ja nettigraffoja. Onneksi sain ihanilta tovereilta koululla palautetta ja ohjeita.

Sama teema jatkuu kortin kääntöpuolelle. Sen verran kuitenkin harjoitan sensuuria, etten halua jakaa koko universumin kanssa tarkkaa ajankohtaa ja osoitetta. Kortit lähtivät postissa tällä viikolla, tietenkin Tom of Finland -merkeillä varustettuina.

Mitä mieltä sä olet tästä designista?

MAANANTAI ei ole tehnyt mitään väärin!

MAANANTAI.

Useimmilla ensimmäinen työpäivä enemmän tai vähemmän rentouttavan viikonlopun jälkeen. Palataan arkeen, kohdataan tutut naamat töissä tai koulussa ja koitetaan saada uusi viikko rullaamaan. Kahvia kuluu, nurinaa kuuluu ja aamulla tekee mieli jäädä nukkumaan. Edes murot eivät maistu.

Kuulostaako tutulta?

Mäkin vihasin joskus maanantaita ihan tosissani. Niin ihminen opetetaan tekemään, ihan lapsesta lähtien. Ei ole kivaa mennä taas hommiin viikonlopun jälkeen, arki voisi olla kirosana ja Karvinenkaan ei tykkää maanantaista. Siinähän on tarpeeksi syitä matkia muiden ihmisten mielipiteitä.

Vai onko sittenkään? Maanantai on oikeasti vain päivä muiden joukossa. Olen yrittänyt opetella sanomaan itselleni aamuisin, että mistään päivästä ei etukäteen tiedä, mitä mahtavaa se tuokaan tullessaan. Lisäksi, jos tekee sitä mitä haluaa, viettää aikaa juuri oikeiden ihmisten kanssa, tekee töitä unelmiensa eteen tai työskentelee kutsuma-ammatissaan, töihin tai kouluun on oikeasti tosi kiva mennä. Herääminen ei välttämättä ole helppoa, mutta jos joka maanantai kiroat kaikki ja kaiken maanrakoon, jokin mättää.

On kuitenkin muutamia hyviä tapoja parantaa maanantaiden laatua. Pukeudu vaatteihin, joissa on mukava olla ja joissa tunnet itsesi hyväksi, syö aamupalaksi mitä haluat syödä, pyri nukkumaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tarpeeksi, ettet ole koko päivää kuutamolla, hemmottele itseäsi, kuuntele lempimusiikkiasi ja sano heti aamulla, että tästä tulee hyvä päivä.

Et saavuta positiivista elämää, ellet anna sille mahdollisuutta. Maailmassa on paljon kamalampiakin asioita kuin pikkuruinen

MAANANTAI.

pssst, ihanaa viikkoa kaikille ♥

Ajatuksia liikunnasta ja liikkumattomuudesta

Olin ensi kertaa kolmeen vuoteen kolme viikkoa ilman salikorttia. Irtisanoin jäsenyyteni pitkäaikaiselta kuntosaliltani tammikuun lopussa, ja virallisesti asiakkuuteni päättyi karkauspäivänä. Alkuvuodesta olin niin kiireinen ja väsynyt, etten viitsinyt lähteä salille montaakaan kertaa kuukaudessa. Lisäksi saliharrastusta tuntui vaikeuttavan se, että sali oli yli puolen tunnin kävelymatkan päässä, joten sinne täytyi aina lähteä autolla. Bensa on kallista, auto oikkuilee, hiilijalanjälki ja höpö höpö. Kyllähän niitä tekosyitä aina löytyy.

Viikkoina, kun liikunta rajouttui teekupintäyttöreissuihin ja kotiaskareihin, tuli kyllä huomattua, että keho oikein huusi lisää aktiviteettejä. Joskus kuitenkin on hyvä hengähtää ja ottaa asioihin hieman etäisyyttä, niin näkee taas kuinka tärkeitä ne ovat. Olen antanut kehoni levätä (ehkä hieman liikaakin) ja nyt olisi aika ravistella se talviunilta takaisin aktiivisen elämäntavan pariin. Toivottavasti alku ei ole niin kankeaa  kuin saliharrastusta aloittaessa.

Toissaviikolla hain uuden salikortin fitness24seven-salilta ja kävin samalla ystäväni kanssa tutustumassa saliin kevyen treenailun ohella. Lisäksi synttärilahjaksi saatu aktiivisuusranneke patistaa jatkuvasti nostamaan perseen ylös tuolilta ja on ainakin näin alkuun kannustanut mua kävelemään enemmän. Jospa tämä saisi myös kuntoiluinnostuksen takaisin ja nostettua fiiliksen ja energiatason takaisin entiseen! :)