2014

Huomenna on kolmassadaskuudeskymmenesviides päivä vuotta 2013. Tuntuu epärealistiselta ajatella, että on taas kulunut vuosi.

2013 oli täynnä iloa, naurua, uusia kokemuksia, pettymyksiä, koettelemuksia, uusia tuttavuuksia ja vanhojen ystävien kanssa jaettuja hetkiä. Tuntuu joltakin osilta jopa helpottavalta siirtyä uuteen vuoteen, sillä kuluneeseen kahteentoista kuukauteen on mahtunut niin paljon kaikenlaista.

Silti sitä helposti pysähtyy miettimään, että jos voisikin palata vuoden alkuun ja muuttaa muutamaa tapahtunutta asiaa. Pitäisin kiinni tiukemmin eräistä ihmisistä, valitsisin sanani paremmin, en laittaisi pelkoa uuden kokemuksen edelle, ja tietenkin potkaisisin muutamaa tyyppiä kasseille. Tietenkin vain niitä, jotka ovat sen ansainneet.

Kulunut vuosi on ollut opettavainen. Kai sitä voisi sanoa, että "Bring it on, 2014".

Pidemmittä puheitta, toivotan kaikille iloista ja turvallista vuodenvaihdetta :) Ja tietenkin onnellista vuotta 2014.

"I need a boyfriend"

Näinä joulukuun hiljaisina, pimeinä iltoina olen viettänyt aikaani viimeisimmän tyhjänpäiväisen projektini parissa. Noita karkkipapereita tulee joka hemmetin vuosi kaiken maailman joulukonvehdeista, ja aloinpahan pohtia, että voisiko niistä tehdä mitään mielekästä.

Kuumaliimapistoolin ja pahvinpalasen kanssa kävimme sitten taistoon. Piakkoin epämääräinen, kimalteleva ruusuke alkoi muodostua, eikä se nyt niin pahalta edes näyttänyt.

Tänään kumminkin tuli se kuuluisa "tarviin tyttö/poikaystävän"-fiilis, kun tajusin kuluttaneeni taas tunnin huoneeni matolla hautautuneena karkkipapereihin.

OTL

Viimeinen rutistus

Puuh! Mikä helpotus! Viimeinkin on maski kiinni ja leimaa seuraavalle vuodelle pienessä kullassani. Viimeaikaisten vastoinkäymisten jälkeen tuntuu vihdoin siltä, että elämä hymyilee. Enää pari koulupäivää ja alkaa kauan kaivattu ja ansaittu joululoma. Asioilla on aina ollut tapana lutviutua koettelemusten jälkeen.

Ja mitä muuhun elämään tulee, tänään oli jälleen koulussa vuorossa valokuvausta, josta on tullut muutamien muuttujien jälkeen ehkä yksi lempi aineistani koulussa. 

Terveisin: Omaa "hyvää" kameraa toivova.

 

Yllätyksiä kerrakseen

Eilinen oli kieltämättä yllätyksellinen päivä. Vesiväritäytteisen koulupäivän jälkeen ajattelin majoittua tietokoneen eteen ja viettäväni siinä suurimman osan illasta. Kuitenkin pian puhelimeeni tuli soitto parhaalta ystävältäni, joka kysyi, haluaisinko lähteä loppuunmyytyyn Jenni Vartiaisen konserttiin.

Siinä sitten suurieleisen sönkötyksen ja järkytyksen jälkeen vastasin myöntävästi, ja pienen kiireen ja pesukoneen uhkailun jälkeen me kaksi istuttiin mukavasti Promenadisalin alapermannolla, ehkä kaikkein parhaalla katselupaikalla.

Pakko myöntää, että Jenni Vartiainen kumosi kaikki mun odotukseni. Olen aina tykännyt Jennin lauluista ja uskallan väittää, että hän kuuluu suomalaisten naislaulajien eliittiin, mutta kyseisen laulajan keikalla en kun ole ennen käynyt. Ajattelin Jennin olevan hyvin totinen ja vähäsanainen esiintyjä, mutta hän saikin koko konserttisalin laulamaan epävireisesti mukana, nauramaan stand up -komiikallaan ja hiljentymään mitä vaikeimmilla sävelkuluilla.

Keikka oli aivan upea ja mieleenpainuva. Kulkiessa takaisin autolle molemmat hämmästelimme ja totesimme, että tuo taisi olla hienoin keikka, millä olemme olleet.

MUTTA sitten pääsimme autolle.

Olen intoillut tälläkin puolella, että ajelen vanhalla, tyylikkäällä Volvolla, ja oma kruunujalokiveni odottikin meitä paikassa, minne olin sen jättänyt. Availlessani ovia lukosta kuulin ystäväni suusta jokaisen autonomistajan eniten pelkäämät sanat:

"Puuttuuko tästä jotain?"

Ja kas vain, jonkun pitkäkyntisen matkaan oli lähtenyt autoni maski, jonka irrottaminen pitäisi olla lähes mahdotonta ilman, että konepeltiä avaa.

Eipä siinä mitään, ajattelin suht rauhallisena. Huomenna, eli tänään, käväisen autohajottamolla ja kysäisen, löytyisikö niiltä. Hyvällä tuurilla nappaan maskin mukaan jo ekalla hajottamolla missä käyn.

Tänään kuitenkin se suuttumus leimahti varasta kohtaan. Hajottamoilla noita harvoin näkee, noita maskeja valmistanut yhtiö meni konkurssiin viime vuonna eikä niitä enää toimiteta, eikä millään paikallisella liikkeellä tunnu jääneen niitä hyllyyn. Jes, upee juttu, kiitos vaan kovasti. Se varas ainakin tiesi, mitä viedä.

Jäätelö aittaa aina

Horros

JOULU alkaa hiljalleen valtaamaan alaa meidän pienessä, synkässä maailmassa. Joulukrääsää löytyy joka kaupasta, aamut alkaa olemaan niin viileitä, että kaipaisi villahousuja nahkapenkille istahtaessa ja saimme täällä lännessäkin jo tuntuvat maistiaiset siitä, että kyllähän se talvi on sieltä tulossa.

"Tulis jo kesä" on lennellyt jo suuntaan jos toiseenkin, mutta pakko kai se on myöntää, että tänä vuonna oma fiilis on se, että "tulis jo ne kunnon pakkaset ja loppuis nää pirun vesikelit".

Eikä tämä tietenkään ollenkaan liity mitenkään siihen, että uusi suloinen Volvoni on takaveto. <3

//Pssst: kolme päivää joulukuuhun.
Kai kaikilla on jo joulukalenteri?

Seikkailuja keittiössä

Ne, jotka mut tuntee, tietää, että mua ei kannata päästää keittiöön ilman valvontaa. Mun ruuanlaittotaitoni rajoittuu pikanuudelien keittämiseen ja ruuan mikrossa lämmittämiseen, eikä nekään aina ota onnistuakseen. 

Muutamaan kertaan olen syönyt vain osittain lämmennyttä einestä, ja nuudeleita on palanut pohjaan. Parhaimpina kertoina maustepussin sisältö ei ole oikein sekoittunut, saaden aikaan sen, että ainoastaan pohjimmaiset yksilöt ovat saaneet jotakin makua itseensä.

Ja sekin maku on niin voimakas, ettei niitä saa kurkusta alas ilman litraa juotavaa.

Nyt ilmaantui muutamia muuttujoita, joiden vuoksi mun on itse hoidettava ravinnonsaantini viikon ajan. Se ei ikinä ole ollut mulle ongelma, tottahan toki nyt näillä kemmaisilla aivotuksilla keittiön puolella on pärjännyt, enkä vielä tähän ikään ole koskaan kuollut nälkään vastaavassa tilanteessa, mutta yläasteen köksän tuntien opit ovat kuluneet mielestä jo parikin vuotta sitten ja aina silloin tällöin karma hyppää eteen ja purasee sua naamaan.

Olin käynyt jo eilen kaupassa ostelemassa pariksi päiväksi ruokavärkkejä, ja tänään aamutoimien jälkeen aloinkin sitten oikein todenteolla köksäämään. Ote ruuanlaittoon muistutti Master Chef -voittajan otteita, ja pannuun hyppäsi kanasuikaleiden lisäksi chiliä, hyllyn perältä löytynyttä sipulia, sitruunamehua ja ketsuppia, lisukkeeksi mä olin suunnitellut maukkaita, suussasulavia nuudeleita.

Eihän näitä nyt edes voi pilata, ajattelin kääriessäni hihojani ylemmäksi kaataessani kanat pannulle. Voi ironiaa.

Kana paloi pohjaan, chiliä tuli liikaa, sitruuna teki niistä palaneista lihan jäänteistä kitkeriä ja lähes syöntikelvottomia, ketsuppi sai koko komeuden tuntumaan kuvottavan tahmealta suussa ja nuudeleiden keitinaikahan on neljä, eikä kolme minuuttia.

Ehkäpä seuraavalla kerralla koitan toimia jonkun reseptin mukaan?

Glow jar

Aiemmin blogissani intoilin näistä uusista askarteluvillityksistä; pimeässä hohtavista purkeista jotka kulkee internetissä useimmiten nimellä "glow jar", ja tartuin tuumasta toimeen viileänä torstaiaamuna koulutuntien jälkeen.

Pitkien etsintöjen jälkeen löysin paikallisesta askarteluliike Vitriinistä [ http://www.askarteluliike.fi/tpl_site_05.asp?sua=1&lang=1&s=8 ] pimeässä hohtavan kalvomaalin, jolla useimmiten tehdään koristeita ikkunoihin, mutta se sopi tähänkin tarkoitukseen oikein hyvin. Fun&fancy kalvomaali maksoi hieman alle 10 euroa.

Kyseisen liikkeen hyllyiltä olisi löytynyt myös pimeässä hohtavaa hilettä sekä massaa, joka oli huomattava parannus verrattuna kaupungin muiden askarteluliikkeiden tarjontaan; mua katsottiin kuin mielipuolta ja mumistiin että kyllä meiltä pimeässähohtavia tarroja taitaa löytyä.

Maalipurkissa on eräänlainen suippo nokka, jonka avulla on helppo taiteilla kalvolle kuvia, mutta tähän tarkoitukseen parhaiten sopii aivan tavallinen kapea suti, sillä maali on saatava purkin sisäpuolelle.

Maali tarttuu helposti kiinni pintaan eikä sen kanssa tarvitse paljoa huolehtia valumisesta. Tein purkin sisäpuolelle pieniä pisteitä, mutta voisin veikata, että jälki olisi varmasti aivan yhtä hieno laikkapa viivojen tai "sydänkäyrän" kanssa.

Kuivuessaan maali muuttuu valkoisesta läpinäkyväksi, mikä oli aika mielenkiintoinen yllätys; purkki näyttää siltä kuin sinne olisi jäätynyt pieniä pisaroita. Hohtaakseen maali vaatii latausta auringonvalossa, ja todella pimeän tilan. Jos haluaa, että purkki toimii hämärässä, se on toteutettava väliaikaisemmalla tavalla hohtavien tikkujen avulla. Sääli vain, että harmaat päivät seuraavat toisiaan enkä ole saanut "ladattua" omaa purkkiani niin että saisin siitä kuvan pimeässä. No, mikäli sikäli aurinko viitsisi näyttäytyä tässä lähiaikoina lupaan, että otan kuvan, maksoi mitä maksoi.

Onko kellään muulla kokemuksia näistä, tai muita hyviä askarteluvinkkejä joita voisi toteuttaa pimeässähohtavalla maalilla?

ps: hyvää myöhästynyttä Halloweenia kaikille:)

Höyhensaarilta kurjaan sadepäivään

Torstainen vapaapäiväni alkoi leppoisissa merkeissä. Näin unta, jossa olin kaikkien vihaama supersankari tyynyistä ja hyllyistä rakennetussa maailmassa, ja herätin itse itseni huitaisemalla kirjaläjän sänkyni vierestä nurin.

Ja mä kun olisin halunnut nähdä unen loppuun.

Siinä sitten doublefacepalmin ja matalan murinan jälkeen kierähdin ympäri ja nappasin kännykän käteen. Kello oli hiukan ylitse yhdeksän, ja saatoin kuulla sadepisaroiden tipahtelevan ikkunaan. Se siitä hiusten laittamiselta, aattelin kirjautuessani facebookkiin tarkistaakseni, että maailma oli vielä liikkeessä, enkä tullut pettymään.

Kului hetki että sain selattua facebookin ja instagrammin läpi ja elvytettyä kuoleman kielissä olevan pienen Pouni, ja myllersin itseni pystyasentoon trukkilava-sängyltäni. Katsahdin huoneen ikkunaa, kevyesti keinuvia aurinkokennovalaisimia ja vaaleita verhoja, ja meinasin kompuroida huonen lattialla olevaan suurikokoiseen pehmopossuun. Ulkona kieltämättä satoi, mutta taivaalta tipahteleva mönjä näytti kovin kiinteältä ja valkoiselta ollakseen normaalia vettä.

LUNTA!!!

Tai, kuten hetken tuijottamisen jälkeen korjasin itsekseni, että sehän onkin räntää. No, jotakin kuitenkin, joka povailee tulevan talven olevan kauhistuttavan lähellä.

//Eikä mulla vieläkään ole sitä karvalakkia. Q m Q

P e r j a n t a i ! ! !

Tää perjantai lähti käyntiin suht vauhdikkaasti, mikä on oikein hyvä asia. Värjäiltiin mun hiuksia aamupäivällä pahaan kaverin kanssa, kierreltiin hiukan kauppoja, tehtiin pikavisiitti Hifi konexiin ja kyseltiin välijohdotuksia Volvon mankkaan, käännyttiin mökillä purkamassa loput roinat vanhasta autosta ennen sen myymistä ja tuli sitä hiukka askarreltua korttiakin.

Ja mä niin pelkäsin, että vapaamuotoinen opiskelu tekisi musta laiskan, kunnei tarvi koulun atto-aineihin mennä.

http://weheartit.com/entry/80082648/search?context_type=search&context_user=LoveKnows_NoLimits&page=7&query=lazy

Tänään ohjelmassa oliskin sitten vielä nopea BodyAttack-tunti, josta todennäköisenä tulen kotiin valuen mustaa hikeä hiustenvärjäyksen takia, ja tietty ”Vain elämää”. Viime kausi oli ihan mahtava ja opetti paljon uusia puolia suomalaisista laulajista, enkä jaksa oottaa sitä, että näkee millanen meno siellä tällä kertaa on.

Hyvää viikonloppua, meikäläinen kiittää ja kuittaa!

Lokakuuta elellessä

Lokakuu.
Kymmenes kuukausi vuodessa.
//MIHIN TÄÄ VUOSI ON MENNYT?!?!
[justhan se uusvuosi oli .___.]

Ai, juu, ja tuli vähän uusittua sivun ulkonäköä. Päivät on niin harmaita ja ankeita, että tuijotellessa sitä mustaa, painostavan näköistä taustaa tuli oikeen masentunut fiilis. Mut tuntien kaikki muuttuu vielä moneen kertaan ettien omaa muotoaan.

Eletään meinaan jännittäviä aikoija.

Mutta niin, mennäänpäs takaisin päivän puheenaiheeseen. Lokakuu käynnisty melkein luvattoman vauhdikkaasti, kun monta viikkoa paskana olleen [tai eihän se koskaan kunnossa ole ollut] Mitsubishi Carisman, joka mulla on nyt ollut puolisentoista vuotta, tilalle ostettiin Volvo 940, 1991-vuosimallin ”laiva”.
~Ja hän on oikein ihana Q w Q~

Sain vihdoin ja viimein pitkän aikaa työn alla olleen halloween-aiheisen suherruksen valmiiksi, jonka lopullinen ulkomuoto paljastuu kuun loppupuolella. Sen valmistauduttua [… siis VALMISTUTTUA] mä mietiskelin, mitä rupeaisi tekemään, ja koska varhaiset, ontuvat kokeilut käpykranssin kanssa ei oikeen ottanut ilmaa siipiensä alle, päädyin sitten epätoivoissani tekemään ensimmäisiä joulukortteja. Klitteriä joka paikka täynnä ja mä kimaltelen enemmän ku Edward Cullen, mutta se on sen arvosta :3

Juu, lokakuuhan on oikeen hyvä aika alottaa joulukorttien teko :D

Hammasrattaitaan hukkailevasta hörhelöstä

Kuten kaikki ihan varmasti huomaa, että tää on mun ensimmäinen blogi-kokeilu, jotenka mä päättelin että olis ehkä kaikkein älykkäintä katsoa vähän mallia, mitä ensi kirjotuksissa kannattaa kertoa. Tuolla Internetin ihmeellisessä maailmassa pyörittyä selvisi aika nopeasti, että ehkä olisi kaikkein helpoin kertoa hiukan lähtötilanteesta.

ELIKKÄ SIIS:

Meikäläinen on Pori-hoodeilla lymyilevä 19-vuotias (”emo”-)poikatyttö, joka on ollut niin monessa mukana, ettei itsekään pysy laskuissa. Sitä on tullut kokeiltua seurakunnan nuorisohommia, laulettua kuorossa, autojen kanssa on tullut pelattua, moottoripyörällä ajelua on harrasteltu, piirtelyä, sarjakuvia, kirjoittamista, kuntosali-elämää ja vaikka mitä muuta.

Niin, ja tietty unohtamatta näyttelemistä koulun kerhossa yläasteen aikana. 

// i k u i s e t   t r a u m a t

QmQ 

Mutta joo, eli, mä valmistuin autoasentajaksi tuossa keväällä ja tein sellasen sulavan alanvaihdoksen graafisen suunnittelun kouluun. Nytten eka jakso takana ja täytyy sanoa, että nyt ollaan aika vahvasti omassa elementissä. Ei silti, autohommat oli ihania, mutta sitten tuli ne terveyskysymykset ja se, että onko tää sitä, mitä mä haluan tehdä viisikymppisenä. Tatuoijankin ja kuvittajan hommat kiinnostaisi, mutta kattellaan nyt, mihin päin tästä jatketaan :)

[ps: koitan pitää näitä melko lyhyinä jotten jaarittele ketään kuoliaaksi asti. Mikäli joku nytten sattuu poikkeemaan ja lukasemaan, saa kyllä heittää kommenttia :) ]

Pohjapiirustuksia

Mä olen aina halunnut aloittaa blogin pitämisen, mutten ole koskaan aatellut, että musta olisi siihen. Sitä on tullut mietittyä, ettei mun elämässä ole mitään niin mielenkiintoista, että kukaan edes jaksaisi vaivautua lukemaan mun sönkötyksiäni, mutta tässä näin ollessa ja ihmetellessä maailman menoa ajattelin että hei, miksikäs ei.

Sitten tuli täydellinen mahdollisuus; opettaja käski meidän perustaa blogi, jonka ei tarvinnut edes olla kovin kummoinen. Meidän piti tutustua niiden toteuttamistapaan ja keskittyä lähinnä sen esillepanoon. Siinä sitten puoliksi kauhuissaan ja puoliksi innoissaan väänsin jonkun ontuvan testivedoksen, ja mun silmissäni se näytti just sellaselta blogilta, johon mä ehkä vielä kehtaisinkin kirjoitella jotain.

Pari viikkoa kului, mä mietiskelin aihetta ja päätin että hei, aamuyöllähän ne parhaimmat ideat tulee ja päätin sitten alottaa tän vuodatuksen.

Mikäs siinä bloggaamisessa ihmisiä ylipäätään kiehtoo? Mä olen aina ihaillut niitä blogeja, jonka esillepanoon on kulutettu hirmusesti aikaa ja joissa on kimallusta ja glamouria, mutta jos ihan totta puhutaan; mulla ei IKINÄ olisi pokkaa väsätä sellasta. Ulkoasu saattaa olla mitäänsanomaton omalla synkällä tavallaan, mutta sehän on meikäläisen perustyyli. [Kommenttia paranteluun saa toki heittää.]

Ja sisältö tietty on tärkeä huomio. Kun tutustuin blogeihin ekoja kertoja mua hirvitti se, kun ihmiset avautuivat häpeämättä lukioilleen ihan mistä vaan. Mä ajattelin, että se on ainoastaan itsensä mainostamista tai sitä, että leveilee sillä, kuinka hyvää elämää viettääkään. Hiljalleen kuitenkin niitä lukiessa ajatukset muuttuu. Ihmiset haluaa tuoda julki asioita, joita pitää tärkeinä. Ne haluaa jakaa unohtumattomia kokemuksiaan ja ajatuksiaan, ja useat toivoo saavansa myös vastakaikua ja erilaisia mielipiteitä asioista. Bloggaajat haluaa jakaa upeita, kauniita asioita kuvina ja teksteinä, jotka voi ihan totta parantaa jonkun tuntemattoman ihmisen päivän totaalisesti.

Mitä siis on odotettavissa ”Hukkuneessa Hammasrattaassa”? Ainakin "hirmu viisaan" 19-vuotiaan poikatytön painavia mielipiteitä mitä eriskummallisimmista asioista [totta kai!], pohdintoja elämästä, opiskelusta ja ihmissuhteista, vuodatusta, urheilua, piirustuksia, sarjakuvastrippejä, musiikkia, tatuointimietteitä, päiväkirjaa ja kaikkia muita asioita mitä ihmismieli ylipäänsä voi keksiä. Eikä taivaskaan ole rajana.