30 joulukuuta 2013
2014
Huomenna on kolmassadaskuudeskymmenesviides päivä vuotta 2013. Tuntuu epärealistiselta ajatella, että on taas kulunut vuosi.
2013 oli täynnä iloa, naurua, uusia kokemuksia, pettymyksiä, koettelemuksia, uusia tuttavuuksia ja vanhojen ystävien kanssa jaettuja hetkiä. Tuntuu joltakin osilta jopa helpottavalta siirtyä uuteen vuoteen, sillä kuluneeseen kahteentoista kuukauteen on mahtunut niin paljon kaikenlaista.
Silti sitä helposti pysähtyy miettimään, että jos voisikin palata vuoden alkuun ja muuttaa muutamaa tapahtunutta asiaa. Pitäisin kiinni tiukemmin eräistä ihmisistä, valitsisin sanani paremmin, en laittaisi pelkoa uuden kokemuksen edelle, ja tietenkin potkaisisin muutamaa tyyppiä kasseille. Tietenkin vain niitä, jotka ovat sen ansainneet.
Kulunut vuosi on ollut opettavainen. Kai sitä voisi sanoa, että "Bring it on, 2014".
Pidemmittä puheitta, toivotan kaikille iloista ja turvallista vuodenvaihdetta :) Ja tietenkin onnellista vuotta 2014.
28 joulukuuta 2013
"I need a boyfriend"
Kuumaliimapistoolin ja pahvinpalasen kanssa kävimme sitten taistoon. Piakkoin epämääräinen, kimalteleva ruusuke alkoi muodostua, eikä se nyt niin pahalta edes näyttänyt.
Tänään kumminkin tuli se kuuluisa "tarviin tyttö/poikaystävän"-fiilis, kun tajusin kuluttaneeni taas tunnin huoneeni matolla hautautuneena karkkipapereihin.
OTL
18 joulukuuta 2013
Viimeinen rutistus
Puuh! Mikä helpotus! Viimeinkin on maski kiinni ja leimaa seuraavalle vuodelle pienessä kullassani. Viimeaikaisten vastoinkäymisten jälkeen tuntuu vihdoin siltä, että elämä hymyilee. Enää pari koulupäivää ja alkaa kauan kaivattu ja ansaittu joululoma. Asioilla on aina ollut tapana lutviutua koettelemusten jälkeen.
Ja mitä muuhun elämään tulee, tänään oli jälleen koulussa vuorossa valokuvausta, josta on tullut muutamien muuttujien jälkeen ehkä yksi lempi aineistani koulussa.
Terveisin: Omaa "hyvää" kameraa toivova.
14 joulukuuta 2013
Yllätyksiä kerrakseen
Eilinen oli kieltämättä yllätyksellinen päivä. Vesiväritäytteisen koulupäivän jälkeen ajattelin majoittua tietokoneen eteen ja viettäväni siinä suurimman osan illasta. Kuitenkin pian puhelimeeni tuli soitto parhaalta ystävältäni, joka kysyi, haluaisinko lähteä loppuunmyytyyn Jenni Vartiaisen konserttiin.
Siinä sitten suurieleisen sönkötyksen ja järkytyksen jälkeen vastasin myöntävästi, ja pienen kiireen ja pesukoneen uhkailun jälkeen me kaksi istuttiin mukavasti Promenadisalin alapermannolla, ehkä kaikkein parhaalla katselupaikalla.
Keikka oli aivan upea ja mieleenpainuva. Kulkiessa takaisin autolle molemmat hämmästelimme ja totesimme, että tuo taisi olla hienoin keikka, millä olemme olleet.
MUTTA sitten pääsimme autolle.
Olen intoillut tälläkin puolella, että ajelen vanhalla, tyylikkäällä Volvolla, ja oma kruunujalokiveni odottikin meitä paikassa, minne olin sen jättänyt. Availlessani ovia lukosta kuulin ystäväni suusta jokaisen autonomistajan eniten pelkäämät sanat:
"Puuttuuko tästä jotain?"
Ja kas vain, jonkun pitkäkyntisen matkaan oli lähtenyt autoni maski, jonka irrottaminen pitäisi olla lähes mahdotonta ilman, että konepeltiä avaa.
Eipä siinä mitään, ajattelin suht rauhallisena. Huomenna, eli tänään, käväisen autohajottamolla ja kysäisen, löytyisikö niiltä. Hyvällä tuurilla nappaan maskin mukaan jo ekalla hajottamolla missä käyn.
Tänään kuitenkin se suuttumus leimahti varasta kohtaan. Hajottamoilla noita harvoin näkee, noita maskeja valmistanut yhtiö meni konkurssiin viime vuonna eikä niitä enää toimiteta, eikä millään paikallisella liikkeellä tunnu jääneen niitä hyllyyn. Jes, upee juttu, kiitos vaan kovasti. Se varas ainakin tiesi, mitä viedä.
Siinä sitten suurieleisen sönkötyksen ja järkytyksen jälkeen vastasin myöntävästi, ja pienen kiireen ja pesukoneen uhkailun jälkeen me kaksi istuttiin mukavasti Promenadisalin alapermannolla, ehkä kaikkein parhaalla katselupaikalla.
Pakko myöntää, että Jenni Vartiainen kumosi kaikki mun odotukseni. Olen aina tykännyt Jennin lauluista ja uskallan väittää, että hän kuuluu suomalaisten naislaulajien eliittiin, mutta kyseisen laulajan keikalla en kun ole ennen käynyt. Ajattelin Jennin olevan hyvin totinen ja vähäsanainen esiintyjä, mutta hän saikin koko konserttisalin laulamaan epävireisesti mukana, nauramaan stand up -komiikallaan ja hiljentymään mitä vaikeimmilla sävelkuluilla.
Keikka oli aivan upea ja mieleenpainuva. Kulkiessa takaisin autolle molemmat hämmästelimme ja totesimme, että tuo taisi olla hienoin keikka, millä olemme olleet.
MUTTA sitten pääsimme autolle.
Olen intoillut tälläkin puolella, että ajelen vanhalla, tyylikkäällä Volvolla, ja oma kruunujalokiveni odottikin meitä paikassa, minne olin sen jättänyt. Availlessani ovia lukosta kuulin ystäväni suusta jokaisen autonomistajan eniten pelkäämät sanat:
"Puuttuuko tästä jotain?"
Ja kas vain, jonkun pitkäkyntisen matkaan oli lähtenyt autoni maski, jonka irrottaminen pitäisi olla lähes mahdotonta ilman, että konepeltiä avaa.
Eipä siinä mitään, ajattelin suht rauhallisena. Huomenna, eli tänään, käväisen autohajottamolla ja kysäisen, löytyisikö niiltä. Hyvällä tuurilla nappaan maskin mukaan jo ekalla hajottamolla missä käyn.
Tänään kuitenkin se suuttumus leimahti varasta kohtaan. Hajottamoilla noita harvoin näkee, noita maskeja valmistanut yhtiö meni konkurssiin viime vuonna eikä niitä enää toimiteta, eikä millään paikallisella liikkeellä tunnu jääneen niitä hyllyyn. Jes, upee juttu, kiitos vaan kovasti. Se varas ainakin tiesi, mitä viedä.